Siirry suoraan sisältöön
Korpilahden satama

Korpilahden satama kauniin Päijänteen rannalla

Korpilahden satama on tunnelmallinen paikka, jossa satamaravintola pitää huolen nälkäisistä ja janoisista vierailijoista. Vierailijat ovat voineet tulla pitkienkin matkojen päästä nauttimaan Päijänteen tarjoamasta luonnonkauniista järvimaisemasta. Satama on alun perin perustettu jo yli sata vuotta sitten, joten perinteitä on ehtinyt kehittymään jo kosolti. Se sai erikoismaininnan vuonna 2006, kun se valittiin Suomen vuoden vierassatamaksi. Sen lisäksi se on valittu vuoden vierassatamaksi useita kertoja muun muassa Suomen Purjehdus ja veneily ry:n toimesta. Satamaan voi siis saapua sekä maitse tai vesiteitse, joten paikalle on helppo päästä erilaisilla kulkuneuvoilla. Satamasta löytyy mainio valikoima erilaisia palveluita, joten paikka on todellakin tutustumisen arvoinen.

Korpilahden satama sijaitsee Päijänteen rannalla Jyväskylän eteläpuolella valtatie 9 varrella. Jyväskylästä Korpilahdella matkaa kertyy noin 30 kilometriä, joten kaupungin palvelut ovat kohtalaisen lähellä. Korpilahden satamakapteeni tarjoaa myös monipuolisia palveluita.

Korpilahden satamakapteeni tarjoaa kaiken tarvittavan

Korpilahden satamakapteeni on vuonna 2010 avattu kokonaisuus, joka palvelee niin veneilijöitä kuin autolla paikalle tulleita. Sieltä löydät niin kahvilapalvelut kuin tarvittaessa myös lounaan, mikäli nälkä on päässyt yllättämään. Paikalla on myös pubi, jossa voit nauttia alkoholipitoisia juomia.

Satamakapteenilla on myös erilaisia palveluita veneilijöille. Jos vessahätä iskee kesken purjehduksen, ravintolan tiloista löytyy veneilijöille tarkoitetut WC:t. Niiden lisäksi Satamakapteenilla on suihkutilat, joissa veneilijät voivat peseytyä tarvittaessa. Keittiössä voi valmistaa ruokaa ja pyykit voi pestä pyykinhoitotiloissa. Luonnollisesti satamasta löytyy myös sauna, jota lämmitetään aktiivisesti.

Suomen kylät kruunaavat kesän

Matkailu kotimaassa on kannattavaa, sillä se on ulkomaanmatkailua turvallisempaa sekä ympäristöystävällisempää. Lisäksi matkailussa tulee käytettyä kotimaisten yrittäjien palveluita, mikä parantaa maaseudun elinvoimaa. Suomi on pinta-alaltaan laaja maa, jossa riittää paljon nähtävää. Kaikille luonnonystäville Suomi on oikea aarreaitta, sillä puhdasta luontoa on lähes joka puolella.

Jos on kiinnostunut kotimaan matkailusta, Suomen kylät on mielenkiintoinen vaihtoehto. Niitä kiertäessä voi nähdä paljon erilaisia nähtävyyksiä ja luonnon eri puolia. Pohjanmaan lakeuksilta voi matkata Keski-Suomen kumpuilevien harjujen keskellä tai suunnata kohti Lapin tuntureita. Matkan varrella voi pysähtyä kyliin tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja käyttämään heidän tarjoamiaan palveluita.

Lukijoidemme mielipiteitä sivustosta

Korpilahden satama - palvelut lähellä veneilijöitä

Päijänne houkuttelee tuhansia veneilijöitä ja kotimaanmatkailijoita joka vuosi. Päijänteen rannalla sijaitseva Korpilahti tarjoaa satamassa vierailijoille monipuolisia palveluita. Aivan viime vuosina lisätty bensa-automaatti toimii myös pankkikortilla, joten veneiden tankkaaminen onnistuu myös silloin, kun satamaravintola on suljettu. Tämä helpottaa paljon veneilijöiden arkea, sillä purjehdusta ei joudu aikatauluttamaan ravintolan aukiolojen mukaan. Lapsille on tarjolla herkullista jäätelöä kioskilta sekä erilaista lapsille suunnattua toimintaa, joka vaihtelee kausittain.

Korpilahden satama on täynnä mahdollisuuksia. Siellä voi pelata muun muassa frisbeegolfia ja rantalentopalloa, joten aktiviteetteja riittää. Satamaravintola käsittää 250 paikkaisen buffetlounaan sekä muita ravintolapalveluita. Lisäksi kesällä voi nauttia virvokkeita aurinkoisella terassilla. Korpilahden keskusta sijaitsee vain 300 metrin päässä satamasta, joten kylän palvelut ovat käden ulottuvilla. Satama ja kylä luovat monipuolisen palvelukokonaisuuden, jossa on kaikki tarvittava samassa paikassa.