Siirry suoraan sisältöön

Korpilahti ralli

  • tehnyt
Rallauto ajaa tiellä

Korpilahti ralli tunnetaan myös nimellä Moksin erikoiskoe, joka on yksi kuuluisimpia erikoiskokeita Suomen MM-rallin osakilpailussa. Alue on muutoinkin aktiivinen rallin osalta, sillä siellä järjestetään myös pienempien rallikisojen erikoiskokeita. Esimerkiksi F-cupin osakilpailuja pidetään Korpilahden alueella, joten rallin humusta pääsee nauttimaan useita kertoja vuodessa. Hienoissa Järvi-Suomen maisemissa ajettavat osakilpailut ovat todellinen elämys kaikille rallista kiinnostuneille, joten niitä kannattaa lähteä katsomaan pitkänkin matkan takaa.

Korpilahti ralli – vauhtia ja vaarallisia tilanteita Moksissa

Moksi kuuluu Korpilahden alueeseen ja sijaitsee alueen pohjoisosissa. Matkaa Moksiin kertyy Jyväskylästä noin puoli tuntia ja Korpilahdelta 15 minuuttia, joten lähimmistä kaupungeista ei ole kovinkaan pitkä matka sinne. Alueen teillä on ajettu rallin erikoiskokeita aivan Suomen MM-rallin historian alkuajoista saakka. Parhaimmillaan Moksin seudulla on ajettu kaksi erikoiskoetta, joten vauhtia on tässä pienessä kylässä riittänyt.

Suomen luonnonnähtävyydet ovat parhaimmillaan Keski-Suomen maisemissa. Puhdasta luontoa on joka puolella, joten rallikansa pääsee nauttimaan ralliautojen lisäksi myös hienosta luonnosta. Siellä on nähty monien legendaaristen rallikuskien välisiä mittelöitä, kuten Tommi Mäkisen, Juha Kankkusen ja Carlos Sainzin välisiä kamppailuja. Reitti tunnetaan erityisesti siitä, että se on hyvin vaihteleva ja haastava erikoiskoe.

Tule Korpilahdelle kokemaan rallin huumaa

Korpilahden seutu on erinomainen vaihtoehto silloin, jos haluaa lähteä paikan päälle kokemaan MM-rallin ja muiden rallikilpailuiden erikoiskokeita. Matkaa Jyväskylästä ei tule pitkästi, joten sitä voi pitää majoituspaikkana kilpailujen ajan. Hyvät kulkuyhteydet joka puolelta Suomea varmistavat sen, että kilpailuja on helppo lähteä katsomaan mistä vain.

Avainsanat: