Siihen, mikä on Suomen kaunein kirkko, vaikuttanee katsojan silmä eniten. Miellyttääkö silmää kenties puu- vai kivikirkko? Onko vanha keskiaikainen taidonnäyte se juttu vai ehkä modernimpi rakennus? Joitain vuosia sitten Radio Dei järjesti äänestyksen aiheesta ja tuolloin kauneimman kirkon tittelin sai itselleen Alahärmän kirkko. Se onkin todella näyttävä rakennus korkeine torneineen. Se ei ole kovinkaan vanha vielä vanhojen kirkkojen mittapuulla, sillä se rakennettiin 1900 -luvun puolella.
Kuinka löytää Suomen kaunein kirkko?
Jos haluaa itse nähdä kirkkoja ja löytää sen kauneimman, voi olla hyvä ajatus tehdä vaikka retkiä kohteina eri kirkot. Ensimmäisenä listalla voisi olla vaikka Suomen vanhin kirkko. Ahvenanmaalle rakennettu Jomalan kirkko on rakennettu 1200-luvun loppu puolella ja se on samalla Suomen vanhin kivirakennus. Ehdottomasti kokemisen arvoinen kirkko, kuten varmasti koko Ahvenanmaakin.
Puukirkoista Petäjäveden kirkko on mielenkiintoinen ja kaunis kohde. Se on rakennettu 1700-luvun puolivälin jälkeen ja on säilyttänyt todella hyvin alkuperäisen ulkomuotonsa sekä sisustuksensa. Se kuuluu myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Kirkossa järjestetään edelleen paljon häitä ja kesäsunnuntaisin jumalanpalveluksia. Keski-Suomesta löytyy muitakin upeita puukirkkoja, joten samalla suunnalla ollessaan kannattaa katsastaa myös Keuruun sekä Pihlajaveden vanha kirkko.
Onko Suomen vanhin kirkko sittenkään Ahvenanmaalla?
Vuonna 2013 löydettiin vielä Jomalan kirkkoakin vanhemman kirkon rakenteet Kaarinan Ravattulasta, Turun kupeesta. Sen jäänteiden todettiin ajoittuvan 1100-luvulle, jolloin se olisi yli sata vuotta vanhempi kuin vanhimpana kirkkona pidetty Jomala. Tämä löydös on kuitenkin raunioina, joten Jomala saanee säilyttää tittelinsä vanhimpana pystyssä olevana kirkkona. Tiedä vaikka tämä Turun läheltä tehty löydös olisi aikanaan ollut Suomen kaunein kirkko, uskomaton löytö joka tapauksessa.
Tavoitteessa löytää Suomen kaunein kirkko, joutunee tekemään melko pitkän kierroksen, sillä kauniita kirkkoja maastamme löytyy runsain mitoin. Esimerkiksi Finlaysonin kirkko, joka on muuten Tampereen nykykirkoista kolmanneksi vanhin ja todella suosittu vihkikirkko. Se on myös Suomen ainoa lasten kirkko.
Retkellä muutakin ohjelmaa, kuin kirkkoja
Jos urheilu kiinnostaa ja kesäisellä kirkkokierroksella sattuisi kiinnostamaan välillä urheilu, voi koripallo olla juuri sitä mitä tilattiin. Sen avulla saa veren kiertämään ja jaksaa taas istua autossa seuraavaan kohteeseen. Ehkä Pieksämäelle, josta löytyy myös 1700-luvun puolivälissä rakennettu kaunis puukirkko. Se on yksi Itä-Suomen vanhimmista säilyneistä puukirkoista ja siellä voi myös samalla käynnillä ihailla saman aikakauden maalaustaidetta. Kirkosta löytyykin yli 30 Mikael Toppeliuksen maalausta.
Yksi upeista nähtävistä on Suomenlinnan kirkko, jota ei voi jättää suosituksista pois. Se on toiminut valtaosan historiastaan varuskuntakirkkona. Tämä ei liene sen sijainnin perusteella mitenkään yllättävä tieto. Se rakennettiin alun perin ortodoksi kirkoksi, mutta muutettiin luterilaiseksi sen jälkeen, kun Suomi itsenäistyi.
Voisiko Suomen kaunein kirkko löytyä Vimpelistä?
Suomen puukirkot ovat perinteistä tyyliä edustavia ja usein tietyn kaavan mukaan rakennettuja. Mutta Vimpelistä löytyy jotain erilaista. Se on Suomen ainoa pyöreä puukirkko, todellisuudessa 12 kulmainen. Jos ulkomuoto on harvinainen, niin samaa linjaa noudatetaan sisäpuolellakin. Yhden saarnastuolin sijasta pönttöjä on kaksi, yksi alttarin kummallakin puolella. Toinen on tarkoitettu saarnaa varten ja toisen virkana on olla lukkarinpenkki.
Hieman erilaista tyyliä edustaa Kajaanin kirkko, joka on rakennettu uusgoottiseen tyyliin. Se on täynnä sisä- ja ulkopuolelta taidokkaita puuleikkauksia, jotka herättävät paljon ihmettelyä, kuinka ne on saatu aikaan ilman nykyajan työkaluja.
Jos siis kiinnostaa valita omasta mielestä se Suomen kaunein kirkko, on jalkautuminen ja reissuun lähteminen paras vaihtoehto. Kuvissa kirkot ovat toki kauniita myös, mutta kuvat eivät välttämättä tee tarpeeksi oikeutta näiden rakennusten upeille arkkitehtuurille eikä niistä voi aistia aitoja tunnelmia. Kirkkoon sisään astuessaan mielen valtaa rauha ja siellä voi hiljentymällä tutkia sekä ihmetellä ihmisen aikaansaannoksia.